sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Kymppi raahustettu

Olinpa fiksu perjantaina ja jätin urheilijamaisesti väliin duunin kesäjuhlat tämän päivän Naisten kympin puristusta silmällä pitäen. Olishan se kamala moka, jos heittäis hukkaan kaiken sen työn, mitä tässä monta viikkoa on tehnyt vain jonkun juhlan takia. Enkä myöskään halunnut mennä sinne kuijottamaan, kun muut syö ja juo ittensä mukavaksi ja kyselee miksi sä et syö mitään, miksi sä et juo mitään? Kuka siinä nyt kykenee ihan älyttömiin itsensä hillintöihin!?! ;)

Sen sijaan menin perjantaina töiden jälkeen rangelle harkkaamaan upeassa säässä.

Kompastuskiveksi muodostui kuitenkin eilinen eli lauantainen "valmistelutreeni". Vedin reilu 4 tunnin ja 10 kilsan golfkierroksen ihan älyttömässä helteessä aivan liian vähällä tankkauksella. Niin nesteen kuin energiankin kannalta! Ei menny kuin Strömsössä... Energiaa paloi 850kcal! Tuloksena oli koko illan särkevät koivet, turvonnut kroppa ja ahdistunut mieli, että miten selviän tämän päivän juoksusta. No hengissä selvisin kuitenkin. Kierroksen jälkeen oli pakko ottaa yks Iso olut ja lounas ravintolassa. Pääruoasta en ehtinyt ottaa kuvaa, kun oli niin älytön nälkä! Illalla rullailin lihaksia auki ja koitin venytellä kunnolla.
"Keittolounas". Tai olihan siinä se pääruokakin... kolme isoa lihapullaa ja muusia ja salaattia. Nams!

Iltapalaksi upposi vielä ihana Oivallus-pullaleipä ja erinäistä lihaa ja rehua. Tankkausta kuin euron bensalla.



Tänään valmistelujen kuvat puhuvat paljon puolestaan:
Tarvittavat jutut onnistuneeseen juoksuun.
Tankkausateria

Aika hevit teippaukset piti laittaa, kun koivet on aivan rikki.
Ready?

Itse juoksuun täytyy olla tyytyväinen, vaikka en ihan päässyt tavoitteeseen. Aika oli 1:00:44 eli 45 sekkaa jäi alle tunnin ajasta, joka alunperin oli haaveissa. Toisaalta eipä se edes ollut oikeasti sitä kymppiä - mun Garmin näytti matkaksi 9.91km. Viime vuoden ajasta jäin 28 sekuntia. Tänä vuonna oli tosin aivan infernaalinen sää, jossa ei pirukaan juoksisi. Ja reitti oli muuttunut ja mielestäni vaikeampi kuin viime vuonna... paljon ylämäkiä mm. heti alkuun kunnon nousu stadionin vierestä. Nestetankkaus oli kyllä paras mahdollinen. Toipuminen voi kyllä olla vähän nihkeää, kun ei heti saanut kunnolla vettä maalissa.

Heti jo starttiviivalla olin aivan hiestä märkänä ja ensimmäisestä tankkauspisteen juomamukillisesta meni enemmän vettä päähän kuin suuhun. Nämä kaikki huomioon ottaen on aika voittajafiilis. :)

Keskitahti: 6:08 min/km
Paras tahti: 2:58 min/km
Keskisyke: 165 b/m
Maksimisyke: 179 b/m

Karpalo kuittaa.
Kotona odotti palkinto.

lauantai 17. toukokuuta 2014

Ouch!

Big mistake. Uudet Niken lenkkarit vaan nyt ei muovaudu mun jalkoihin. Ei sitten millään! Tänään oli 4x6min vedot kalenterissa ja täytyy myöntää, että puolessa välissä alkoi olla vähän tukalaa koivilla. Loppuverryttelyt kävelin osittain - tai siis kinkkasin kotiin. Tässä tulos:
Isoin rakkula. Muitakin oli ja kipeitä mokomat!
Kyllä jonkun verran kipua kestää juostessa, mutta aloin tietysti varomaan tuota ja astumaan jalalla erilailla painottaen ulkosyrjää.Tästä johtuen alkoi tuntumaan kipua kehräsluun yläpuolella ja jalat väsyi paljon nopeammin kuin normaalisti juostessa. Ei auttanut, vaikka jonkun verran teippailin jalkoja, kun ne teipit oli väärissä paikoissa. :( Mitä tästä opimme? Ei ikinä kannata ostaa hienon näköisiä lenkkareita, joissa on jotain ihme naruja painamassa jalan sivua. Miten tollasia edes suunnitellaan!?! On jollain taas välähtänyt.

Viikko on ollut raskas. Mulla oli työreissu Turkuun konferenssiin ja siitä johtuen koko viikko oli väsymystä. Ylitöitä paiskin 5-6 tuntia. Siihen päälle vielä pari rankkaa treeniä niin homma on valmis! Nyt viikonloppuna vois ottaa vaikka päikkärit... <3 Tämän viikon treenit on kyllä olleet ihan älyttömiä revityksiä. Ainakin mun aiempien lenkkien vauhtiin jos vertaa. Keskiviikon intervallitreenit oli kuluttava ja rankka. Neljä minuuttia kevyttä hölkkää ja yhden minuutin kova veto, näitä kymmenen. Melkein kaikki spurtit oli alle 5 min/km tahtiin. Vielä parit kunnon juoksutreenit ja sitten ens viikon sunnuntaina pääseekin kirmaamaan ihan tosissaan. Tai no puolitosissaan.

Kahavia
 Mutta ootteko huomanneet, kuin mahtavaa tuolla ulkona on juosta!?! Siis jos nyt ei satu omaamaan aivan kamalaa allergiaa kaikille pölyttäville rehuille ja puille. Kesä tuli! Ja tämän vuoden Naisten kympin paitakin. Oli muuten aika omituiset leikkaukset tuossa - keskellä sellanen ihme kaistale. Ja värikään ei kyllä ihan osunut mun feivöretteihin.
Naisten kympin paita ja määliö (selfie).

lauantai 10. toukokuuta 2014

Lepoa lepoa

Tai sitten laiskottelua. Olen tässä koittanut kuunnella omaa roppaa ja fiiliksiä ehkä vähän liikaakin. Tiistain lenkin jälkeen kävin vasta eilen (pe) uudestaan lenkillä. Torstaina ois ollut lenkki, mutta kun satoi ja oli kylmää ja ahisti ja ja ja.
Lepopäiviä on pidetty taas tarpeeksi, että jaksaa kolme päivää putkeen kirmata.
Eilen oli aamulla kurkku kipeä ja aivastutti ihan hitokseen, mutta hampaat irvessä tein puolikkaan treenin, vaikka vettä tuli kuin Esteristä! Olin ihan uitettu koira neljän kilsan jälkeen, joten jätin lenkin siihen. Ei napannut vilustuttaa itteensä ihan täysin. Reippaasti (jos vertaa omaan vauhtiin noin yleensä) juoksin sen neljä kilsaa keskivauhtiin 6:25. Välillä kävelin parit killerirappuset ja killeriylämäet, joten ihan hyvään vauhtiin juoksin tasamaastot - vaikka sää oli aivan karsee. :)

Tänään aion tehdä lounaan jälkeen kalenteriin kuuluvan 4x5min vedot/palautuksena 3min hölkkää. Nih!

tiistai 6. toukokuuta 2014

Lepopäivien jälkeen vedot maistuu

Sunnuntaina ja eilen maanantaina olin fiksu ja pidin lepopäivät juoksemisesta.

 Sunnuntaina kävin kuitenkin golf-harkoissa ja hyvin pääsi taas jyvälle, mistä on kysymys. Kävin shoppailemassa uusia golfvälineitä kuten kantobägin. Entinen kärrybägi on niin nahistunut ja painava, että halusin kokeilla kantobägiä. Voihan senkin laittaa kärryihin pötköttämään, jos ei jaksakaan kantaa joka kierroksella.
Hyvältä tuntui selässä. Ja näyttäähän tuo paremmalta kuin vanha.

Sain myös käyttööni aivan ihkut väyläpuut/hybridit, joita pääsen kouluttamaan tänä kesänä. Näillä on voitettu suomenmestaruus! Eli on ihan etuoikeus ja kunnia päästä näillä harjoittelemaan/pelaamaan. Ei pitäis olla enää välineistä kiinni.
SM-mailat. Ehdin kokeilla vasta toista hybridiä. Tässä sitä on työnsarkaa opetella näillä pelaamaan.

Tänään kävin sitten kahden lepopäivän jälkeen juoksemassa 4 x 5 min vedot 2 min palautuksilla + alle ja päälle 10 minsan verryttelyt. Oli aivan ihanaa! Tajusin jossain vaiheessa, että vaikka ne vedot tuntu vähän pahalta, niin silti kykenin hyvin palautumaan tuossa kahdessa minsassa aina seuraavaan rykäsyyn. Eihän tuo tietenkään mitään ihan älytöntä vauhtia (vielä) ollut, mutta siitä on hyvä jatkaa. Paras viimeinen veto oli 930m eli tuo enteilis sellasta 2200m cooperia. Olen melkein varma, etten kykene alittamaan viime vuoden kympin aikaa, mutta ei se haittaa. Kunhan on kiva juosta. Eiks se ole tärkeintä!?!

Ja vielä yks juttu. Sain tuon treenikalenterisivun ilmeisesti jaettua googlen asetuksista, joten sen pitäis näkyä myös teillekin oikein.

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Juoksuviikot

Nyt en puhu yöjuoksuista.

Ajattelin nyt keskittyä juoksuun täysin ja "unohtaa" P90X-treenit kolmeksi viikoksi. Toki niitä joitain harjoituksia voin tehdä, mutta perjantaiset jalkatreenit saa koivet niin tukkoon, ettei viikonlopun harjoituksista tule mitään. Siispä tältä viikolta ja seuraavilta kolmelta viikolta siirrän kaikki P90X-treenit Naistenkympin jälkeen. Tadaa!

Tällä viikolla juoksutreenejä on tullut ti, to, pe ja la, joten tänään otan palauttavan treenin kolopallon perässä. Vanha harrastus nostaa päätään ja katsotaan kuin se pallo lentää. Alkaakin olla jalat jo aika tönköt, että olis ihan hullua lähteä juoksemaan. Koitin osan treeneistä tehdä kevyinä, mutta tietäähän sen, että välillä sitä innostuu kirmaamaan veren maku suussa vaikka kuin pitäis chillata.

Kiltisti olen ollut syömisten osalta. Tässä esimerkkiä eilisen ruuista:
Peruslounas

Tämä kombo oli tosi hyvää! Ihania banaanisattumia joukossa.


Tässä onkin enää 3 viikkoa aikaa vähän repiä läskiä ja turvotuksia pois kehosta, että ois mahdollisimman kevyt juosta tämän kropan kanssa.

perjantai 2. toukokuuta 2014

Hölläilyä ja nautiskelua

Viime perjantain jalkatreenien jälkeen koivet oli lenkkikyvyttömässä kunnossa koko viikonlopun! Ahisti ihan pirusti. Ois ollu just aivan ihana kevyt lenkki, jossa saa kirmata 100m pikkusia vetoja ihan intopiukeena. Maanantainakin oli esteitä, ettei kertakaikkiaan päässyt tekemään mitään treeniä. Tältä viikolta nuo P90X-treenit on jääneet auttamattomasti väliin. :( *kyynel*

Mutta tiistaina sitten sain tehtyä tuon ihanaisen leikittelevän treenin ja jotenkin onnistuin nitkauttamaan kyynärpään ja selän molemmat. Siis miten ihminen kykenee juoksemaan lyhyen vedon niin, että kyynärpään hermoon osuu, vaikka kyynärpää ei osunut mihinkään? :D Tuo nyt sentään parani yön aikana, mutta selässä lapaluun viereinen kohta oli kipeä kolme päivää. Keskiviikkona vappuaattona en tehnyt treeniä, vaan juhlimme plikan kanssa vappuaattoa näin:

Turhaahan sitä reenaa, jos ei saa syyä edes joskus mitä haluaa?
 Jäiskin vaan tohon..krhmm. Muut tunnustukset:
Jätskii!

Huonoäiti-valmisruokaa. Mutta jospa sitä 2 kertaa vuodessa näitäkin saa syödä!?!

Eilen kävin sitten tuon viime sunnuntaina skipatun treenin 90min kävelyjuoksumixin. Ehdin jo Soukkaan asti ja takas. Tuntuihan tuo lenkin jälkeen, että pitkään tuli mentyä ajallisesti. Mutta aivan ihanaa oli fiilistellä kesän tuloa, kun koivut on hiirenkorvalla ja omenapuut nupuilla. Näistä lenkeistä nauttii niin sydämensä pohjasta!!!
Soukasta löytyi hauskat portaat pienestä rantaraitin pätkästä. Vanha viholliseni - rappuset! ;)
Tänään ajattelin tehdä kevyen 45min juoksun tuossa iltapäivällä. Pääsee taas nauttimaan keväästä! Mitähän sitä viikonloppuna kehittelis, kun menee tuo kalenteri ihan uusiksi. Täytyy suunnitella tänään huolellisemmin jatkot, ettei tule samanlaisia mokia kuten viime viikon lopulla (jalkapäivä + 2 lenkkipäivää putkeen). Reipasta viikonloppua!

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Älytön tsemppi päällä!!!!!!!

Aikoinaan mäkihyppääjälegenda M. Nykänen muotoili yhden kuuluisista mietelauseistaan näin: elämä on ihmisen parasta aikaa. Samassa hengessä voisin todeta: kyllä lepo on ihmiselle parasta lepoa. Sillä tänään parin kevyen päivän jälkeen treeni oli aivan ihana!

Mun "koti" <3 Kattokaa mikä ilme :D

Sain melkein koko treenin ajaksi salin itselleni vallattua. Laitoin omat musat soimaan, niin kukaan ei uskaltanut tulla salille, kun siellä oli sellainen mökä. Stam1na on ihan huippua salitreenimusaa. Saa kunnon Ärrrrh! -vaihteen päälle!

Tänään oli P90X treenistä vuorossa Legs & Back ja Ab Ripper X. Jalat on aina olleet mun lemppariaihe, mutta tänään kulki myös leukojen veto jotenkin kumman hyvin. Onhan mulla edelleen siinä apuna sellainen kuminauha, mutta siinäkin huomaa että parantaa. Nyt jaksoin tehdä rauhallisia nostoja ja laskuja eikä se ollut sellasta repimistä kuten aiemmin. Jee, mää kehityn!!!

Ihan pakollinen habapose hyvän treenin päälle! Hehe.

torstai 24. huhtikuuta 2014

Keventäjä

Nimittäin treeneistä.

Eilen ei maistunut treenit sitten tippaakaan. P90X-kalenteri sanoi, että vuorossa on Back & Biceps + Ab Ripper X. Tein jokusen hauiskääntösarjan ja vatsat. Sitten keksin muuta puuhastelua. Haimme nimittäin kaupasta uuden töllön. :D
Iso boksi.
Jossa iso töllö.


Selkeästi väsymyksen syynä on tiistain treenin överit. Lähdin intervallitreeneihin aivan liian kovaa jo alkulämmittelyissä ja toisessa 4min vedossa otti jo pumpusta kahden minuutin kohdalla. Mikä typerä aloittelijan moka! Ois pitänyt tietää paremmin, kun näitä pitkähköjä vetoja on tullut tallusteltua jo jokunen. Pöhkö minä.

Tänään olikin kevyt 20min lenkki paikallaan. Vihdoin tämäkin taliaivo ymmärsi mennä niin hitaasti, että kaikki muut lenkkeilijät suorastaan kiisivät ohi, että humahdus vaan kävi. Lihaskunnon korvasin tänään siivouksella.
Siivous vs. treenit. Tällä kertaa yllätysvoittaja!

Hassua, että siivouskin kiinnostaa enemmän kuin treenaaminen. Nyt on jotain pahasti vialla. Lihaksiin ei oikeastaan satu juurikaan, mutta jalat tuntuu tosi väsyneiltä ja ajatuskin vetotreeneistä puistattaa. Lisäksi huomaa kehon ylirasituksen siitä, että nukkumishommista ei meinaa tulla mitään... jospa ens yönä tuhisen taas kuin pikku possu. Röh röh!

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Pääsiäinen = suklaanmussutustalkoot

Ajoin torstaina palleroisten (tyttären ja koiran) kanssa pääsiäisen viettoon Oulun tai itse asiassa Kiiminkijoen maisemiin. Majapaikkana oli joen rannalla oleva talo. Puitteet oli upeat! Kyllä peppu joutui koville taas siitä istumisesta ja kivasti lihakset jumi vajaa 650km matkan aikana. Ruuhkat nelostiellä oli kiitettävät. :S

Menomatka kesti tunnin pitempään kuin normaalisti. Usko meinasi loppua 200km ennen maalia.
Mistään paastosta ei voida puhua, kun pääsiäisestä on kysymys. Koko homma lähti lapasesta jo perjantaina.
Alkupala cheat-päiviin.
Perjantaina tein kuitenkin kiltisti P90X-treenin tai sen mitä oli jäänyt viikon repaleisista treeneistä tekemättä. Treenipainot oli vaivaiset 5kg, mutta tein silti kaiken, mitä kykenin. Selkäliikkeet osa jäi tekemättä, kun talosta ei löytynyt tankoa, jossa oisin voinut kiikkua.

Lauantaina sain lenkkeillä 50min ihanissa Kiiminkijoen maisemissa. <3
Jäiden lähtöä

Joen sivuhaara

Ihan jäiset treenit ;) No en mennyt triathlonia vetämään tuonne.

Ihanat maisemat!

Mikähän Angry Bird tuomoset munat munii???
Lauantaina reippailimme myös ihanan kävelylenkin Koitelissa. Kuvat on ihan omaa käsialaa, joten mua ei sitten noissa näykään. Teimme joka päivä pitkiä kävelylenkkiä, joilla korvasin sunnuntaisen Yoga X-treenin.





Rentouttava pääsiäisloma oli kerrassaan. Tietysti vähän pulttia piti ottaa noista syömisistä. Talon isäntä ei oikein ymmärrä käsitteitä: lounas, vähähiilarinen. Siinäpä sitten mussutettiin leipää välipaloiksi oikein olan takaa. Se tietysti laukasi minussa suklaanmussutusrefleksin ja noita minimunia menikin sitten ämpärillinen. Takaisin siis siihen kuuluisaan ruotuun!

Lähdenkin tästä vetotreeneihin!!! :)

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Mave, kyykky ja penkki - lyhyt oppimäärä

Tänään saimme opetusta Helsingin Tarmon voimanostajilta. Tärkeimmät opit (antidopingin lisäksi) oli:

Mave - paino kannoilla, selkä suorana, tanko säärissä kiinni, polvet ulos ja tanko ylös
Kyykky - paino kannoilla (x3),selkä suorana, polvet ulos ja kyykkyyn
Penkki - selän kaari, jalat tukevasti maassa, peppu penkissä, lavat yhteen ja hop

Kyllä nousee paljon paremmin, jos on tekniikka kunnossa! Näitä vaan pitäis toistaa tarpeeksi, että oikea tekniikka menee lihasmuistiin. Ennen näitä treenejä vedin P90X mix treeniä sen mitä ehdin. Huomenna loput, mitä jäi näistä kahdesta treenistä jäljelle. Plus 30min kevyt juoksu lämmittelyksi. On tääki hommaa! Mutta ihan superkivaa sellasta. :)

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Mäkivedossa - NOT

Tämmöstäkö nämä mäkitreenit oli!?!?! Ihan kamala fiilis vieläkin. Tai sitten tein jotain tosi väärin.

Kuva: Google

Vaihdoin huomisen ja tämän päivän treenejen paikkaa, kun huomenna menen kuntosalille harjoittelemaan (päivän normitreenin päälle) tekniikkoja mave+kyykky+penkki. Tosin penkki voi jäädä, jos ei ehdi kaikkea treenaamaan opastuksen kanssa. Se kun on kaikkein inhokein noista. Jalat on <3 !

Eli siis tänään oli neljän (4) minuutin mäkivetoja kolme kappaletta. Siis mistä täältä läheltä löytyy niin pitkä mäki, joka kestää 4 minuuttia kiivetä!?! Menin tuonne Kivenlahden rantareitin kallioille pomppimaan ja sehän on sellaista jyrkkä-ylös-jyrkkä-alas meininkiä. Parempi ois ollut tasaisesti nouseva loiva pitkä mäki.

Sykedata näyttää, että korkein syke oli 177 kahdessa ensimmäisessä vedossa, kolmannessa 174. Tuntui kyllä paljon pahemmalta. Ei se vaan pumppu nouse sen korkeammalle. Maksimisykkeet mulla on kyllä aina ollut jossain alle 180 viime vuosina. Vanahaksi tullee... Ehkä tuossa vähän mielessä kummitteli se oululainen mies, joka sai sydänkohtauksen lenkillä (selvisi onneksi) ja kaveri on saman ikäinen kuin minä! Entä jos mullakin pumppu pettää, jos liian kovaa treenaa. Voiko lie olla mahdollista? Ainakin todella pelottava ajatus. Nuo vedot kyllä tuntuu niin pahalta, että ihmekään jos pelottaa... :S

Mäkivedot on kyllä siinä mielessä pirullisia, että niissä pääsee ärsyttävän hitaasti eteenpäin. Tavalliset intervallit on paljon kivempia, kun sitten voi katsoa kuin mahotonta kyytiä sitä pinkoo. Mäessä ei pääse mihinkään vaikka kuin yrittää tarpoa. Jälkeen päin on vaan ihan kamala fiilis, kun tuntuu vieläkin sydämessä ja keuhkoissa pahalta, niinku joku pyrkis kierimään rinnasta ulos. Mitään "näkyvää" tulosta ei kuitenkaan suorituksesta ole muuta kuin ne taivaissa hyppivät sykkeet.

Tai sitten se vain on harjoituksen puutetta.

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Lenkkipolku kuvien muodossa

Lauantaipäivää!

Tänään olin ihan hassu ja otin kännykän lenkille mukaan. Ajattelin, että kerrankin otan kuvia omasta rakkaasta lenkkipolusta, jota kaikkein eniten tulee tallailtua. Varsinkin nyt, kun pääsin vihdoin ulos juoksemaan pölyisistä kuntosaleista. Tutustuin vasta tämän ihanan Kivenlahden rantaraittiin. Edellisen asunnon rantaraittia Matinkylässä sain juosta viime vuonna. Täällä Kivenlahdessa on vähän erilainen maasto - rantaraitti kulkee kallioiden yli ja maasto on mäkistä. Tämmöiselle Oulun tytölle se onkin aika erilaista, mihin on penskana ja nuorena tottunut. ;)

Ensin kuva eiliseltä "herkutteluillalliselta". Salaattia oli ämpärissä lisää, Aura-juustosta söin pienen palan kärjestä ja punaviiniä otin toisen lasinpohjallisen. Kuvasta puuttuu vielä muutama terttu viinirypäleitä. Tämä oli siis yhdistettynä päivällinen ja illallinen, kun piti töissä roikkua yli kuuteen ja päivällinen jäi välistä. Aika kevyet ateriat siis...

Herkuttelua ilman lisättyä sokeria ;)


Asiaan... olihan se vähän outoa juosta kännykkä kädessä (tai välillä juoksuvyössä) ja pysähdellä sihtailemaan kuvia. Toisaalta helpompi kuvata, jos on kevyt lenkki eikä niin väliä, että mitä vauhtia kirmaa. Rennoin rantein - turha nipottaa! Tässäpä kuvasade.

Tsemppifiiliksellä! Ainakin vielä hississä.

Ettootosissas! Tonne sumuun ja kylmään pitäis lähteä...

Tämä osa lenkistä aina vähän tökkii, kun pitää kylmässä odotella, että kolmannen asteen yhteys muodostuu.

Happirikas (lue: hieman ankea) ilma.

Soukanrannan venesatama - aika tyhjältä vielä näyttää.



Pieni mäki.



... jota seuraa pieni alamäki.


Paikallinen nähtävyys

Biitsillä - onkohan vesi kylmää?

Vanha viholliseni - rappuset!

Mutta rappusten yläpäässä näkymä on ihana!

Olin minäkin siellä. Mutta ei passaa kauaksi aikaa jäädä kikkailemaan, ettei kylmety ja hapota.
Pois eestä risut ja männynkävyt. Täältä tullaan!
Meri on kokoajan taustalla <3
Oikealla takana näkyy Kivenlahtea. Seuraavassa kuvassa kirmailen siellä ja katselen tänne.
La mer
Done!
Koira oli innoissaan, kun tulin takaisin kotiin. Kauas ei pötkitty, kun piti kuvata.

Lenkin jälkeen alkoi kokkisota ja ruoka maistui erikoisen hyvälle.
Jii-liha-paprika-kik-hernemuhennos, ruisriisiä ja iloinen tomaattiafro.
 
Seuraava kuvatus kertoo aika hyvin, mitä meillä pääasiassa syödään. Miltä teidän astianpesukoneen sisältö näyttää?

Päätän raporttini tähän. Huomasittekos muuten, etten ole enää blondi!?! :D Ja huomasittekos, että huomasin otsikon olevan maailman dorkin, joten vaihdoin sen vähän sopivampaan. Mulla kun ei ole tarvetta pitää tätä blogia minään muoti-pyllykuva-parsakaalikana-bikinifitness-prodemömmö -blogina. Ei sillä, ettäkö noissa mitään väärää olisi. Se ei vain ole mun juttu. :)

Mukavaa viikonlopun jatketta kaikille kuntoiluhörhöille! Ja miksei muillekin. :)