perjantai 2. toukokuuta 2014

Hölläilyä ja nautiskelua

Viime perjantain jalkatreenien jälkeen koivet oli lenkkikyvyttömässä kunnossa koko viikonlopun! Ahisti ihan pirusti. Ois ollu just aivan ihana kevyt lenkki, jossa saa kirmata 100m pikkusia vetoja ihan intopiukeena. Maanantainakin oli esteitä, ettei kertakaikkiaan päässyt tekemään mitään treeniä. Tältä viikolta nuo P90X-treenit on jääneet auttamattomasti väliin. :( *kyynel*

Mutta tiistaina sitten sain tehtyä tuon ihanaisen leikittelevän treenin ja jotenkin onnistuin nitkauttamaan kyynärpään ja selän molemmat. Siis miten ihminen kykenee juoksemaan lyhyen vedon niin, että kyynärpään hermoon osuu, vaikka kyynärpää ei osunut mihinkään? :D Tuo nyt sentään parani yön aikana, mutta selässä lapaluun viereinen kohta oli kipeä kolme päivää. Keskiviikkona vappuaattona en tehnyt treeniä, vaan juhlimme plikan kanssa vappuaattoa näin:

Turhaahan sitä reenaa, jos ei saa syyä edes joskus mitä haluaa?
 Jäiskin vaan tohon..krhmm. Muut tunnustukset:
Jätskii!

Huonoäiti-valmisruokaa. Mutta jospa sitä 2 kertaa vuodessa näitäkin saa syödä!?!

Eilen kävin sitten tuon viime sunnuntaina skipatun treenin 90min kävelyjuoksumixin. Ehdin jo Soukkaan asti ja takas. Tuntuihan tuo lenkin jälkeen, että pitkään tuli mentyä ajallisesti. Mutta aivan ihanaa oli fiilistellä kesän tuloa, kun koivut on hiirenkorvalla ja omenapuut nupuilla. Näistä lenkeistä nauttii niin sydämensä pohjasta!!!
Soukasta löytyi hauskat portaat pienestä rantaraitin pätkästä. Vanha viholliseni - rappuset! ;)
Tänään ajattelin tehdä kevyen 45min juoksun tuossa iltapäivällä. Pääsee taas nauttimaan keväästä! Mitähän sitä viikonloppuna kehittelis, kun menee tuo kalenteri ihan uusiksi. Täytyy suunnitella tänään huolellisemmin jatkot, ettei tule samanlaisia mokia kuten viime viikon lopulla (jalkapäivä + 2 lenkkipäivää putkeen). Reipasta viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti